maanantai 18. syyskuuta 2023

Ilmastomme romahtaa

 



Ilmastomme romahtaa kirkuu Demokraatti. Luhistuminen on alkanut vastaa Helsingin Sanomat.  Kesä oli mittausten ja ehkä koko ihmiskunnan historian kuumin epäilee Kaleva. Hyvä että epäilee, sillä varmaa on, ettei kesä ainakaan ihmiskunnan historian kuumin ollut, ei edes historiallisen ajan, vaikka saattoi se maailmalla kuuma ollakin. 

Suomessa kesä oli vain hitusen tavanomasta lämpimämpi, +0.7°C ilmatieteen laitoksen hilapisteistä laskettuna. Suomessa mittaushistoriansa lämpimimpänä kesänä  vuonna 1972  poikkeama oli +2.1°C. Jonkin sortin ennätys  sentään  saatiin. Elokuun ja samalla koko kesän korkein lämpötila +33.6°C osui tälle vuodelle. Elokuun ennätys tosin jäi rikkomatta. Se on edelleen vuonna 2010 mitattu +33.8°C Heinolassa ja Lahdessa.

Kirjoitin aiheesta myös viime kesänä. Jäin silloin jännityksellä odottamaan aukeaako Jäämeren koillisväylä tänä vuonna ollenkaan. No, aukesihan se lopulta mutta kummastusta herättää, miksi Jäämeren tilaa seuraavien laitosten raportit poikkeavat niin paljon toisistaan. Alla kuvapari, joista toisessa väylä on apposen auki mutta toisessa vain nipin napin. Kumpaa tässä nyt sitten uskoisi ja/tai olisiko meillä enää syytä uskoakaan tietokonemallinnusten kykyyn ennustaa tulevaa, jos edes nykyisen ilmaston mallinnus  niiden tietokantoihin ei tätä parempaa ole?


Kuvat sivustolta Polar Portal

Verkkaisesta osallistumisesta huolimatta Konitohtori seuraa edelleen ilmastonmuutoksesta käytävää keskustelua. Myös viime kesän rasismikeskustelua tuli seurattua. Siitä jäi muistoksi tuo.








perjantai 7. heinäkuuta 2023

Mittaushistorian kuumin päivä?

 Uutisten mukaan  viime tiistai oli mittaushistorian kuumin päivä. Etelän talvi näyttää uutisten mukaan olevan juuri nyt poikkeuksellisen lämmin. Mutta entäs meillä, täällä pohjolassa. Jännityksellä jäämme odottamaan, ehtiikö koillisväylä kuluvana vuonna aueta ollenkaan.

Kannattaa kuitenkin huomata, että uutisoitu mittaushistoria alkaa vasta vuodesta 1979 emmekä tiedä millaisia lämpöaaltoja aikaisemmin on maailmanlaajuisesti ollut. Sata vuotta sitten esim. eteläisellä jäämerellä  oli vain yksi  mittausasemaa eikä sekään lähelläkään napaa. Tilanne olisi sama, jos koko arktisen alueen lämpötila  laskettaisiin pelkästään Lahdessa tehdyistä havainnoista. Alla karttakuva WMO:n  yli sata vuotta toimineista havaintoasemista.

Klikkaa kuvaa nähdäksesi tarkemmat tiedot asemista.











Ja uskooko joku tosiaan, joku muu kuin hesarin toimittaja, että maapallon päivittäinen lämpötila voidaan mitata sadasosa asteen tarkkuudella? Täysin absurdi ajatus. Maapallolla on lisäksi aikavyöhykkeet joiden yli kulkiessaan sama kuuma tai kylmä ilmamassa tulee mitatuksi moneen kertaan. Jotta maapallon päivittäinen lämpötila ylipäätään olisi mahdollista laskea, pitäisi se paikallisen ajan sijasta suorittaa kaikilla havaintoasemilla samaan maailman aikaan tehdyistä havainnoista.







torstai 16. maaliskuuta 2023

Suomen hiilinielut vetää jälleen

 

Maapallon hiilinielut ja lähteet NASAn OCO-2 satelliitin mittausten mukaan vuosina 2015-2020

Vaalitaistelun alkusoittona saimme viikon alussa 13.3.2023 lukea uutisia maamme hiilinielujen tasosta ilman tavanomaista agendaa maapalloa uhkaavasta ilmastokatastrofista. Maamme hiilinielut eivät olleetkaan romahdustilassa, kuten ympäristöministeriö ja muut änkyrät olivat uskotelleet. Sen sijaan Suomi oli Nasan puolueettoman mittaustekniikan mukaan jo nyt hiilineutraali,  NASAn kartalla Suomi oli jopa hiilinielu.

Maaseudun asujalle uutinen ei tietenkään ollut yllätys mutta helsinkiläisänkyrälle se oli kova pala nieltäväksi, miksi Suomen omat laskelmat erosivat niin paljon oikeista mittauksista? Hesarin toimittaja oli jopa kysellyt aiheesta "asiantuntijoita", jotka kertoivat mm.

"Lyhytikäisten puutuotteiden päästön Nasan satelliitti siis näkee Kiinan yllä. Suomen laskelmassa puolestaan noiden tuotteiden tekemiseen hakattu puu vähennetään Suomen hiilinielusta. Näin on kansainvälisesti sovittu tehtävän."

Tätä konitohtori ei enää sulata vaan jättää asian korkeimman eli lukijan käteen. Jos Kiina tarvitsee puutuotteita ja lopuksi polttaa ne, niin miksi  siitä rangaistaan Suomea hiilinielulaskelmaa alentamalla. Jos tuollaista todella on kansainvälisesti sovittu niin tutkivat journalistit voisivat nyt edes jälkikäteen selvittää, ketkä Suomen edustajat ovat tuollaista soopaa olleet sopimassa ja milloin se mahdollisesti on saatettu voimaan.


Linkit

Avohakkuuta ei ole syytä lopettaa ekologisuuden takia

Alla Ollikainen kumoaa NASAn tutkimuksen. Herralla on aivan oma käsitys siitä, mitä hiilinielulla tarkoitetaan, mitä viidennen kolonnan kenraalilta tietysti sopii odottaakin. 

mtv-uutiset-25032023-kohdasta 5:00-6:50 

katso myös

Ollikainen hiilinieluista

Saattaa tietenkin olla, että esim. Italian tai muiden maiden pellot ja ruohokentät sitovat hiiltä enemmän kuin Suomen metsät mutta ei se silti näistä maista hiilinieluja tee, kuten alussa referoitu NASAn tutkimus osoittaa. Haastattelussa herra  edelleen väittää Suomen maankäyttösektorin hiilinielun romahtaneen ja jakaa neuvoja, miten asia pitäisi korjata. Kaksinaamaista peliä herralta, joka itse on ollut hyväksymässä laskentatavan muutosta, joka romahduksen on aiheuttanut.